London parts 1 & 2

Heippa! Maanantaina pyörähti täyteen 3 kuukautta täällä saarivaltiossa. Edelleen, ihan rattoisaa, mutta alkaa pikkuhiljaa reissuväsymys painaa. Kotona (asuntolahuoneessa) on vähän tylsää hengailla, joten koko ajan pitää olla tekemässä jotain tai reissaamassa johonkin, mikä taas johtaa siihen että väsyttää. Viikonloppuna oltiin Lontoossa, nautittiin bussimatkasta ja joulutunnelmasta. Kerron lisää siitä ihan juuri. Tänään oli viimeinen school placement päivä ja huomenna lähdetään viimeiselle reissulle, Edinburghiin. Joululahjat on hankittu, joten Edinburghissa saa vaan rentoutua. Nyt, kuitenkin Lontoon tunnelmiin. Oikeastaan, voisin ensin kertoa lyhyesti ensimmäisestä Lontoon reissusta, ja sitten jälkimmäisestä.

Part 1

Ensimmäinen päivä oli (mulle) puolikas. Aloitettiin kävelemällä Eustonin juna-asemalta karttaa katsomatta suuntaan x, päädyttiin Leicester Squarelle ja Trafalgar Squarelle. Siitä jatkettiin vielä Big Benille, ja Buckinghamin palatsille. Viljami otti metron Green Parkista Oxford Circukselle, itse kävelin. Käytiin syömässä ja lähdettiin hotelliin lepäämään. Meillä oli hotelli Willesden Greenissä, olikohan 12 min metromatka Bond Streetin metroasemalta. Valittiin se koska oli tasoonsa nähden edullinen koska oli vähän kauempana.

Toisena päivänä, päätettiin että lähdetään Abbey Roadille. Aamulla kuitenkin satoi joten päädyttiin että mennään ensin keskustaan aamukahville. Lopulta päädyttiin kuitenkin Abbey Roadille ja Nottinghilliin. Nottinghilliä suosittelen kyllä alueena, siellä oli ihan kävellä ympäriinsä ja ihailla miten rikkaat elää. Pidän sinne muuttoa tavoitteena elämälleni. Tästä jatkettiin jälleen metrolla ja joen rantaan kävelemään. Sen jälkeen pyörittiin keskustassa, mm. Piccadilly Circuksella,  kunnes oli aika syödä ja mennä nukkumaan.

Kolmannesta päivästä en muista kuin loputtomat kitarakaupat Denmark Streetillä, Fish& Chipsin, kävelyn Hyde Parkissa ja Harrodsin. Kai me jotain muutakin puuhattiin, koska juna takaisin Manchesteriin lähti vasta 20.40, en vaan muista. Mukavaa meillä silti oli <3

     






















Part 2

Tällä Lontoon reissulla valittiin kulkutavaksi bussi, koska se oli huomattavasti halvempi. Virhe.
Menomatka bussi oli tunnin myöhässä, ja jäi matkalla aikataulusta vielä 40 minuuttia lisää. Oltiin perillä Lontoossa Muistaakseni n. kello 12 yöllä alkuperäisen n. kello 10 sijaan. Hostelli oli taas Willesden Greenin metroaseman lähistöllä, joten Oyster Cardille tuli heti käyttöä. Metrosta sen verran, että Jubilee linja joka juuri tonne Willesdeniin menee on musta tosi kätevä, nyt kun olen käyttänyt sitä kahdella Lontoon reissulla joka päivä. Voisin kuvitella katsovani sen varrelta majoitusta jatkossakin jos Lontooseen matkustan. Ja Oyster on kätevä, kahdella sisimmällä vyöhykkeellä päivän maksimihinnaksi tulee 6,50 puntaa, ja jos sattuu omistamaan railcardin, on tämä maksimihinta 4,30 puntaa. Ei mitenkään kovin kallista siis!

Ekan päivän agenda oli mennä Hydeparkin Winterwonderlandiin. Markkinat oli kivat ja sääkin kuin Suomessa vappuna. Käveltiin Oxford Streetiä pitkin, käytiin tsekkaamassa historiallinen Selfridges-tavaratalo ja jatkettiin Piccadilly Circukselle, Trafalgar Squarelle ja Leicester Squarelle. China Town käytiin tsekkaamassa myös, ja syötiinkin kiinalaista. Päivä ei ollut vielä ohi, vaan käveltiin Covent Gardeniin ihailemaan lisää jouluvaloja. Eikä vieläkään maltettu lopettaa, vaan käveltiin joen rantaan ja South Bankille, otettiin lasit mulled winea. Madeltiin London Eyen ohitse Big Benille, Westminster Abbeyn ja Houses of Parliamentin ohi palatsille iltavalaistuksessa. Tässä vaiheessa oltiin otettu luvaton määrä selfietä ja muitakin kuvia, ja päätettiin kävellä vielä palatsilta Green Parkin läpi metrolle ja Jubilee linjaa pitkin  kotiin.

Toinen aamu valkeni ei niin hienona. Otettiin metro suuntana Harrodsin tavaratalo. Petyin siihen ensimmäisellä kerralla, ja niin nytkin. Jotenkin en vaan pidä sitä hypetystä vastaavana. Se oli lisäksi täynnä ihmisiä ja erittäin ahdas. Pikashoppailun jälkeen suunnattiin National History Museumiin. mutta jono oli sen verran pitkä, että jätettiin se väliin ja lähdettiin Borough Marketille. Se oli musta ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu, menisin uudestaankin! Kaikkia ihania maistelujuttuja ja kaikenlaisia pientuottajia. Käveltiin London Bridgen yli ja ihailtiin Tower Bridgeä vesisateessa. Matka jatkui St. Paulin katedraalin ohi takaisin keskustaan, ja Fortnum & Mason tavarataloon. Sekin aivan täynnä, mutta hieno tavaratalo. Kuitenkin omasta mielestäni kaikkein hienoin tavarataloista on Selfridges. Osan kanssa lähdettiin vielä pyörimään SoHoon ja löydettiin Nordic Baker, josta ostettiin karjalanpiirakoita ja korvapuusti. Ilta päättyi Whittard of Chelsea:n kahvilaan Covent Gardenissa, valkosuklaakaakaon merkeissä. Tässä vaiheessa kun matka hostellille alkoi, mentiin metroon kyseisen Covent Gardenin asemalla. Ja pakko sanoa. Oli hirvein asema millä oon ollut. Alas laiturille meni vain kierreportaat ja hissi, ja tietenkin mentiin suomalaisina reippaina tyttöinä portaita. Portaat ei kuitenkaan tuntuneet koskaan loppuvan, ja kun lopulta päästiin alas, selvisi syykin. Oltiin 15 kerrosta maanpinnan alapuolella, eli kuin olisi rakentanut 15 kerroksisen kerrostalon maan sisälle, kuten kyltti seinällä ystävällisesti ilmoitti.




Sunnuntai olikin viimeinen päivä Lontoossa, ja ajateltiin sään taas suosiessa aloittaa se aamukävelyllä puistossa. Käveltiin Regent's Parkin läpi Camden Towniin. Tästä olin kuullut paljon hyvää, mutta en itse pitänyt niin paljon. Arkkitehtuuri oli paikoin jännittävää, mutta muuten väenpaljous ahdisti niin, että en oikeastaan nauttinut. Enemmän nautin kävelystä joenrantaa King's Crossin asemalle. Omana tarkoituksena oli vain nähdä Harry Potterista tuttu asema, mutta truefaneja oli kymmeniä jonottamassa laiturille 9 3/4. Loppupäivä vietettiin oikeasti museossa, joka oli älyttömän suuri ja mielenkiintoinen. Sinne täytyy päästä toistekin, jos vaikka saisivat palautettua mammutin paikalleen seuraavaan kertaan mennessä. Lopulta päädyttiin juoksemaan bussiin, mutta oli antoisa retki.

Huhhuh. Vähän teitä kaikkia varmaan kiinnosti näin yksityiskohtainen teksti, mutta kirjoitettiinpa nyt kuitenkin. (Kuvat on miten sattuu, ne ei suostu tottelemaan, sori siitä.) Lisäksi, Huom, teksti on kirjoitettu keskiviikkona ennen kuin lähdin Skotlantiin, mutta ehdin leikkiä kuvilla vasta tänään, siitö aikamuoto alussa.

Born to run

Long time no see! Hävettää ajatellakin että näin paljon aikaa ehti venähtää kirjoitusten välissä. Mulla on lojunut kolme viikkoa luonnoksissa kirjoitus siitä kouluvierailusta, ois varmaan aika julkaista sekin.... Mutta mitäs, täällä pyyhkii ihan kivasti. Brittiläinen elämäntyyli on tarttunut, sorryt tulee jo ihan automaattisesti ja joskus pysähdyn juttelemaan vanhusten kanssa säästä. On tässä toki myös downside, nimittäin sää. Joulu on muka kolmen viikon päästä ja täällä oli esim eilen kymmenen astetta... Mutta mitäkö olen puuhaillut kun en ole ehtinyt kirjoittaa? No koulutöitä! Yritin saada kaikki pois alta, ja onnistuin ihan hyvin, mitä nyt American Spaces tuottaa ihan liikaa päänvaivaa. Vaikea vähän kirjoittaa kahdesta elokuvasta jos on nähnyt vain toisen.. On tässä ehditty matkustaakin, siitä lisää nyt.

Whitbyn satama

Pari viikkoa sitten hyppäsin junaan suuntana North Yorkshire Moors ja HOST-vierailu englantilaisessa kodissa. Suosittelen tätä muuten ehdottomasti jos on joskus mahdollisuus! Vietettiin (mun kanssa samassa paikassa oli tyttö Indonesiasta!) viikonloppua siis isossa, ihan tajuttoman siistissä (as in cool) maalaistalossa. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla, se oli jotain Harry Potterin Kotikolon ja Downton Abbeyn kartanon väliltä. Täynnä hienoja esineitä, ja Drawing room ja kaikki, mutta kuitenkin tajuttoman kotoisa ja kalkkunoita pihamaalla. Perjantai vietettiin ihan siellä, lauantaina käytiin kylän joulumyyjäisissä. Siellä olo taas oli kuin Heartbeatissa, ei huhhuh. Teetää, itsetehtyjä leivonnaisia ja kylän opettajan mies soittamassa joululauluja haitarilla ja jollakin perinnesoittimella. Kaikki tapahtui Village Hallissa, ja voi miten ihmiset oli mukavia. Aloin salaa haaveilla muutosta englantilaiseen maalaiskylään. Ainiin, parasta vielä, että Heartbeat on oikeasti kuvattu siellä, ei kyseissä kylässä mutta ehkä 20km päässä!! Kuitenkin jatkettiin matkaa Whitbyyn, ja sain nähdä myös itärannikon. Oli soma kaupunki, mutta vähän turhan kylmä marraskuussa koska kylmä merituuli, yöh. Illaksi palattiin kotiin, valmistin itse! Puddingia jälkiruuaksi ja sitten vaan oleskeltiin. Sunnuntaikin meni leppoisissa merkeissä ja palattiin kotiin. HOST-ihmiseni oli kyllä vaan ehkä maailman mielenkiintoisin ihminen ikinä, hän oli matkustanut paljon ja hänellä oli matkamuistoja kaikkialta. Toivon syvästi, että tapaan hänet kun hän seuraavan kerran tulee Suomeen. (Hän on ihan britti mutta miehensä oli puoliksi suomalainen, joten hän on käynyt Suomessa monesti!)

Whitbyn hiekkarantaa

Drawing room

Seuraava viikko meni koulutöiden merkissä, ja ehdinpä myös pitää koodaussession kotiopetuksessa oleville lapsille. Se oli osa yhtä kouluprojektia ja meillä oli kyllä todella mukavaa siellä. Luotiin koodi, jolla pystyi soittamaan musiikkia hedelmillä. Pitkä tarina, mutta siinä meitä auttoi laite nimeltä CodeBug, joka ollaan myös käännetty suomeksi osana tätä projektia. Viikonloppuna suunnattiin Irlantiin, ja oltiin siellä neljä päivää. Lennettiin torstaina Dubliniin myöhään, herättiin sieltä perjantaina ja hypättiin vuokra-autoon suuntana Irlannin länsirannikko ja Galway. Monien epäonnisten sattumien seurauksena perjantain suunnitelmat meni useampaan kertaan uusiksi, mutta lopulta päästiin melkein suoraan Atlantin rannikolla sijaitsevaan Bed&Breakfast -paikkaan jossa majoituttiin. (An Gar Mor, suosittelen lämpimästi!) Päivän saldona oli lähinnä sumua auton ikkunasta. Lähdettiin kuitenkin vielä kylään hakemaan pizzaa ja käytiin samalla ihailemassa todella pimeää merta. Pizza oli hyvää, todella hyvää ja tehtiin sen ääressä suunnitelmat seuraaville päiville.

Näkymä auton ikkunasta matkalla halki Irlannin

Merenrantaa <3

Launtaina oli vuorossa Galwayn kaupunki ja Cliffs of Moher. Näistä jälkimmäinen oli alun perin suurin syy länsirannikolle lähtemiseen. Aamulla meitä tervehti sumu, ja ilma oli todella kylmä. Pyörittiin Galwayssa pari tuntia, varmaan kiva paikka kesällä, ja jatkettiin matkaa Cliffs of Moherille. Tie oli pitkä, mutta onneksi maisemat perillä korvasi sen. Eikun hetkinen, eipäs korvannutkaan. Sielläkin meitä vastassa oli.... sumu! Ei siis nähty yhtään mitään, ja päätettiin vetäytyä kahvilaan odottamaan josko sumu hälvenisi. Hälveni vähän, ja olihan se sit upeaa. Vielä kauniimpi olisi tosin varmaan selkeällä säällä... Siellä on muuten kuvattu Harry Potter and the Half-Blood Princen se luola kohtaus!

Galwayn joulumarkkinat

Cliffs of Moher ennen ja jälkeen sumun

Lisää merenrantaa..

Sunnuntaiaamuna vuorossa oli taas auto ja suuntana Dublin. Siellä pyörittiin sitten maanantai-iltaan saakka kierrellen päällisin puolin kaikki ns. päänähtävyydet. En osaa oikein sanoa siitä mitään, pidin enemmän siitä luonnon katselemisesta. Luulen, että Dublin voisi toimia asuinpaikkana, mutta en mä siitä turistina mitenkään erityisesti nauttinut, vaikka ihan hieno kaupunki olikin. Irlantiin voisin mennä uudestaan, mutta itse Dubliniin ei varsinaisesti ole tarvetta palata pidemmäksi aikaa.

Uusi kaverini Dublinista

Dublin must-see

Hei loppuun pari huomiota Irlannista! Jostain kumman syystä, pikkutiellä mitä ajettiin Cliffs of Moherille oli 100km/h rajoitus, vaikka tie tuntui olevan turvallinen max 60km/h vauhdissa jatkuvine mutkineen ja surkeine näkyvyyksineen. En tosin tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta vaikutti että siellä ajetaan ehkä vähän turhan lujaa. (Itse ajettiin sitä tietä enimmäkseen about 50km/h..) Ainakin Dublinissa ihmiset oli todella paljon epäystävällisempiä kuin täällä, kukaan ei edes pyytänyt anteeksi vaikka ois törmännyt suhun, ja jos itse pyysit niin ne vaan mulkaisi tai murahti takaisin, jos sitäkään. Lisäksi, siellä oli todella kallista verrattuna Britteihin. Mun teki hirvittävästi mieli karkkia sunnuntaina, ja kävin Tescossa, mutta jäi ostamatta kun yksi Twix patukka maksoi 1,20 euroa!!!!!!! Mitä ne maksaa Suomessa, jonkun 50-60senttiä.... Ja kyllä, on täysin loogista päätellä maan yleinen hintataso karkkien perusteella..

Baileys Cheesecake. Oli nam.

Toinen Dublin must-see

Nyt palaan takaisin kouluhommien pariin, ja yritän saada jotain tehtyä. Huomenna aamulla syntisen aikaisin hyppään junaan ja lähden pikavisiitille Skotlantiin, Glasgowhon. Viikon päästä vuorossa Lontoo, ja kahden viikon päästä Edinburgh. Ja kolmen viikon päästä Suomi. Ihan käsittämätöntä, mutta odotan kyllä jo vähän, että pääsen Suomeen. Siellä kun löytää rasvatonta laktoositonta maitoa käytännössä jokaisesta kaupasta verrattuna Manchesterin yhteen... Palataan... :) (Viljami jos luet tätä, katsoin just koti-ikävää lievittääkseni El loco mucho grande donde es amigo n. Ei auttanut, tuli vaan enemmän ikävä.)

Kouluvierailusta

Moikka!

Kuten olen maininnut, mulla kuuluu täällä opintoihin pieni "harjoittelu" paikallisessa koulussa, ja haluaisin kertoa siitä lyhyesti, koska oon aika innoissani siitä. Vietän siis päivän kerran viikossa seuraamassa opetusta ja auttamassa tarvittaessa. Koulu, jossa olen, on katolinen alakoulu, mutta oppilaiden ei kuulemma ole pakko olla katolisia. Opettajista en tiedä, mutta en usko että kaikki ovat. Uskonto kuitenkin näkyy pitkin päivää rukouksissa ja uskonnollisissa lauluissa. Myös koulussa painotettaviin arvoihin uskonto luonnollisesti vaikuttaa. Oma henkilökohtainen suosikkini on Puuha-Peten tunnusmusiikkiin laulettu "God's a builder" -laulu joka päivä ennen lounasta.

Koulu on hyvin erilainen verrattuna kouluihin kotisuomessa. Kaikki varmaan tietävät, että Britanniassa käytetään koulupukuja. Ja osa ehkä tietää että koulu aloitetaan aiemmin. Itse olen aloittavalla luokalla, tätä alempana on vain nursery eli vähän niin kuin lastentarha, ja lapset luokassa ovat iältään 4-5 -vuotiaita, ja jo heillä on koulupuvut. He aloittavat koulun kello 9 aamulla, tosin osa tulee jo päivähoitomaisesti aiemmin syömään aamupalaa ja leikkimään. Jo nämä nelivuotiaat kutsuvat opettajia Mr. sukunimi ja Miss Sukunimi. Jo näitä nelivuotiaita käsketään ulkoillessaan pysyä kaukana lätäköistä ja mudasta. Hassua, eikö?

Ollessani koulussa, minusta tuntui välillä, että lasten on tärkeintä olla hiljaa ja nätisti paikallaan. Sitä painotettiin koko päivä; päivän aluksi piti istua hiljaa, ulkoa sisälle piti jonottaa suorassa jonossa hiljaa, päivän päätteeksi piti istua hiljaa. Seurasin vähän myös vanhempia oppilaita, ja sen hiljaa istumisen he olivat todellakin oppineet.

Vielä yksi asia tulee äkkiseltään mieleen. Työskentelen iltapäivisin kolmasluokkalaisten kanssa, koska heidän omalla opettajallaan on kädet täynnä töitä muutenkin, niin meitä on pyydetty auttamaan. Tehtävä on auttaa lukivaikeus-oppilaita lukemisessa, heidän päivittäiseen kouluarkeensa kuuluu harjoitella ääneen lukemista henkilökohtaisessa ohjauksessa. Niin se oli kirjattu heidän HOPS:eihinsa. Minusta onvähän outoa, että minut (meidät), ensimmäisestä harjoittelupäivästä lähtien laitettiin hoitamaan tätä tehtävää. Ohjeeksi annettiin "Anna heidän lukea pari sivua ja sano jotain positiivista palautteeksi." Olen hoitanut tätä tehtävää iltapäivisin nyt neljän viikon ajan, ja joka kerta joudun sanomaan apua pyytävälle lapselle vähintään kerran että sori mutta en ole nähnyt tota sanaa ikinä ennen, en osaa sanoa miten se lausutaan. En ole viettänyt tarpeeksi aikaa opettaen suomalaisissa kouluissa sanoakseni varmaksi, mutta olen melko varma, että meillä lukemisen opettajaksi ei laitettaisi ihmistä jonka äidinkieli ei ole suomi.

P.S. Meillä on pukukoodi, mustat housut tai hame, ei farkkuja ja hameen tulee olla polvipituinen. Tennarit eivät kelpaa kenkinä. :D

Päivää vailla kaksi kuukautta

Terveisiä aurinkoisesta Manchesterista! Täällä on vielä mukava syksyinen sää, vaikka viime viikolla sytytettiinkin jo kaupungin jouluvalot ja eilen avattiin joulutorit. Käytiin heti tsekkaamassa niitä nopeasti iltakävelyllä tyttöjen kanssa, ja kivalta vaikuttivat, jotain piristystä tänne pimeyden keskelle. Täälläkin on tosiaan pimeää, ei niin pimeää kuin Suomessa, mutta pimeää kuitenkin.

Trafford Centre näyttää kivalta pimeässä

Viime viikko meni taas vähän liian nopeasti kun oli kivaa, vaikka ei mitään erityistä tehtykään. Käytiin Liverpoolissa torstaina, ja mäkin näin vihdoin Penny Lanen ja Beatles-museon. Löytyi sieltä sitten Titanic-muistomerkkikin, mitä rakas veljeni kahta viikkoa aikaisemmin kyseli. Ye Cracke oli edelleen ihana pubi, ja katedraali vaikuttava. Kotimatkan päätteeksi käytiin vielä katsomassa Stand Upia The Comedy Storessa (suosittelen tänne matkaaville!). Seuralaiseni koki tarpeelliseksi paljastaa että olemme Suomesta (joojoo niin se toimii, I know Viljami), ja saatiin kuulla siitä useampaan otteeseen.

Kolmas kerta toden sanoo..

Perjantaina oli tarkoitus mennä katsomaan valojen sytytystä mutta missattiin lopulta koko juttu kun juututtiin ruuhkaan. Ei me taidettu kauheasti missata, mutta mentiin sen sijaan syömään mexicolaista Lontoossa hyväksi todettuun Wahacaan. Lauantai oli jännittävämpi, kun käytiin katsomassa City- Middlesbrough valioliigamatsia! Oli huomattavasti parempi tunnelma kuin Eurooppaliigassa, kun oli koti- ja vierasjoukkueen kannattajia kannustushuutoineen. Meidän takana istui mies perheensä (vaimo + lapset) kanssa, mutta kielenkäyttöön se ei vaikuttanut. Tarkat sanat taisivat olla jotain luokkaa "fuck off you bloody wanker", pitäähän lapsetkin toki opettaa pienestä pitäen jalkapallokulttuuriin. Pitkään näytti että City (odotetusti) voittaa, mutta lisäajalla tultiinkin tasoihin. Middlesborough'n kannattajat juhlivat tasapeliä kuin voittoa, ja siinä missä City-fanit lähtivät heti stadionilta,  Middleborough-fanit jäivät sinne omaan osioonsa hyppimään ja laulamaan. Kun päästiin ulos stadionista, huomattiin että siellä näitä vierasfaneja saatettiin poliisien valvonnassa busseihin aidatulla alueella, ja kaikki bussit lähtivät sitten peräkanaa poliisisaattueessa kotia kohti. Kyllä täällä tuo turvallisuus on näköjään otettava vakavasti...

Sääkin suosi pelissä niin ei ihan täysin jäädytty..

Palattiin keskustaan pyörimään, kun oltiin alustavasti sovittu drinkkitreffeistä parin suomalaisen kera, mutta teknisten epäonnien vuoksi ei koskaan tavoitettu toisiamme ja me lähdettiin tsekkaamaan Bonfire Night Platt Fields Parkissa. Meinattiin taas juuttua ruuhkaan, mutta nähtiin kokko ja ilotulituksetkin. Olin niin onnellinen, että ehdittiin koska tykkäsin siitä ilotulituksesta todella paljon! Jos muistan oikein, niin katsottiin sen kestävän minuuttia, ja oli pauketta ja säihkettä. Kotona pakattiin aamua varten ja sunnuntaina laitoin viimeisen vierailijani kotiin Suomeen, ja aloin odottaa kuuden viikon päässä odottavaa kotiinpaluuta.

Käytiin Nottinghamissa 30.10 päiväreissulla, ja vaikka Sherwoodin metsä missattiin niin käytiin katsomassa tämmösiä luolia kaupungin alla, suosittelen!

Tää viikko on ollut vaikea. Mun on ollut vaikea olla täällä, nyt kun brittikulttuurista ja tästä kaupungista on hävinnyt suurin hohto. Maanantaina onnistuin pitämään itseni kiireisenä kouluhommissa mutta sen jälkeen on ollut vaikea saada kiinni mistään, ja oon joutunut moneen kertaan sanomaan itselleni, että enää kuusi viikkoa. Tiedän kuitenkin että kyllä tää tästä, paljon kivaa on vielä tulossa ja olisihan mulla paljon sellaista ei niin kivaa tekemistäkin tehtävänä... Tai no en tiedä paljon mutta jonkin verran kuitenkin. Eilen mulla oli eka päivä placementissä, voisin kirjoittaa siitä tänään vielä oman postauksensa ettei tästä tuu ihan kilometrijuttua taas.. Nyt lähden hyppelehtimään tuonne raikkaaseen ulkoilmaan vähäsen, viemään yhden tärkeän paketin postiin.. Palataan!

Liverpool, Lontoo, mitä näitä nyt on ollu..

Tiedän toistavani itseäni, mutta voi veljet miten vauhdikkaita viikkoja takana! Kaksi viikkoa sitten (en ymmärrä miten niin kauan muka) perheeni Suomesta tuli käymään mukanaan lasti ihania kotisuomiherkkuja. (Oli todella ihanaa nähdä teitä rakkaat, luette kuitenkin) Pääsin toimimaan ensimmäistä kertaa itse oppaana tässä kotikaupungissani aamusta iltaan. Käytiin me keskiviikkona Liverpoolissakin, joka oli vielä ihanampi kuin ensimmäisellä kerralla. Vieraani olivat sitä mieltä, että Liverpool on kivampi kuin Manchester, mutta olivat John Rylands Library ja Old Trafford kuulemma ihan siistejä juttuja myös, iltaisin kuulemma myös väsytti ja Sainsbury'sin keksit maistuivat. Mitäs muuta. Pyörittiin siis ihan tässä Manchesterin keskustan alueella enimmäkseen. Viime torstaina koitti heidän lähdön aika ja perjantain vietinkin sitten kotona makoillen (not). Oikeasti nautin ihanasta syksyisestä säästä ja kävin juoksulenkillä, tein makaronilaatikkoa ja illalla pelasin vähän erilaista minigolfia Education Societyn kanssa.

Etsittiin iskän kanssa Liverpoolissa Beatles-patsas

Minigolfin reiät oli tosiaan vähän erikoisia.

Lauantaina matkattiin italialaisten, espanjalaisen, amerikkalaisen ja suomitypyjen kanssa merenrantakaupunki Blackpooliin. Yksi sana. Uskomaton! Sitä rantaa vaan riitti ja riitti ja riitti, tuntui että ei olisi Englannissa ollutkaan kun rannalla oli kolme laituria täynnä huvipuistolaitteita. Ei tätä voi sanoin kuvailla mutta uskomaton kokemus. Nähtiin myös kun vuorovesi vaihtui, kun mentiin käveltiin rannalla ja illalla kun oltiin lähdössä vesi oli noussut ihan ylös. Päivään mahtui ihmettelyä, ja huvipuisto. Ja mikä huvipuisto! Blackpoolin Pleasure Beach on (Lonely Planetin mukaan) Britannian siistein huvipuisto. Ostettiin kymmenen punnan liput, joilla pääsi sisään puistoon + yhteen laitteeseen. Aikamme ihmeteltiin sitä puistoa ja mietittiin mikä olisi hyvä laite, ja päädyttiin sitten lällyinä ihan tavalliseen vuoristorataan, kommentteina nimenomaan "että no mulla kyllä ei pää kestä noita pyörimisiä sun muita pääalaspäin juttuja ni jos mennään tohon TAVALLISEEN vuoristorataan".

Central Pier

Ennen vuoristorataa vielä hassutti

Oivoi. Jonotettiin siinä aika pitkään ja meinasi vähän jo hermokin mennä odottamiseen, mutta sitten kun päästiin laitteen vaunuun ja alettiin kivuta ylöspäin niin alkoikin tuntua yhtäkkiä siltä että olikohan tää nyt sittenkään hyvä idea. Kyllä tosiaan hymy hyytyi ja alkoi toivoa, että olisi alhaalla kun sinne ylös saakka pääsi ja matka jäätävää vauhtia alaspäin alkoi. En saanut edes huudettua kun olin niin paniikissa. Laite kun loppui niin jalat täristen istumaan että herranjumala mikä tää oikein oli. Olihan se pirun siisti mutta ihan uskomattoman jännä. Luinkin sitten että Englannin suurin ja nopein.. Että se siitä helposta hehe, ois jäänyt vuoristorata muuten kokeilematta jos oisin tuon etukäteen tiennyt. Keräiltiin itsemme siinä ja lähdettiin tallustamaan rantakatua takaisinpäin, ihailtiin auringonlaskua mereen ja pimeän tullen Blackpoolin kuuluisia valoja. Lähdettiin myös ajoissa kotiin sillä seuraavallekin päivälle oli tiedossa ohjelmaa....

Nimittäin Stonehenge ja Bath! Otettiin kahden muun suomalaisen tytön kanssa paikallisen Erasmus-jutun kautta retki noihin edellä mainittuihin, ja sanon heti alkuun että aivan järkyttävä farssi :D Lähtöaika oli 7 aamulla, ja matkan piti kestää noin 4 tuntia. Oltiin laskettu että oltaisiin ihan viimeistään kello 12 Stonehengellä, ja siitä ehkä noin kello 14 Bathissa, jolloin Bathiin jäisi neljä tuntia aikaa (lähdön Bathista piti olla kello 18). Olin kysynyt nimenomaan matkan kestoa, sillä alun perin epäröin kannattaako lähteä, että jääkö Bathiin tarpeeksi aikaa ja sitten laskeskelin sitä ja päätin lähteä. Sääli, että päätin. Oltiin itse bussilla 6.50, eli hyvissä ajoin. Jostain syystä emme lähteneet vielä kello 7, vaan vasta 7.30. Syy selvisi vasta illalla, ohjaaja oli ollut myöhässä. Sitten päästiin matkaan. Kun oltiin matkattu noin 50 minuuttia, huomattiinkin olevamme Liverpoolissa, joka ei todellakaan ole matkan varrella. Poimittiin sieltä lisää sakkia kyytiin, ja lähdettiinkin Liverpoolista kohti Stonehengeä siinä noin puoli yhdeksän aikoihin. Matkalla pidettiin myös täysin turha tauko, joka venyi puoleen tuntiin, mikä aiheutti sen että olimme perillä Stonehengessä varttia vailla kaksi. Liput saatiin käteen noin 10 yli kaksi, kaneetin "olette sitten takaisin bussilla 15.15" kera. Joo. Arvaattekin varmaan jo miten siinä kävi. Ehkä about 15.50 me lopulta lähdettiin, vaikka me itse olimmekin kuuliaisina 15.15 bussilla. Kivet oli kuitenkin aika makeita, vaikka tuossa vaiheessa matkalla olo olikin muuttunut hauskasta todella ärsyttäväksi.

Se kuuluisa

Matka jatkui kuitenkin Bathiin jossa oltiin perillä vähän ennen viittä. Kaikki nähtävyydet menee täällä viideltä kiinni ja kuuden aikaan tulee pimeä, eli todella iloista. Matkanjärjestäjäpoika kuitenkin kertoi meille että saadaan tunti ylimääräistä aikaa Bathissa, ja lähdetään vasta seitsemältä. Bath vaikutti hienolta kaupungilta, mutta jos oon ihan rehellinen niin mua otti siinä vaiheessa koko reissu niin paljon päähän, että en oikein osannut nauttia siitä ja siksi en saanut ihan hirveästi irti. Paluumatka oli luonnollisesti ihan yhtä kamala kuin menokin, ja alkuperäisen "no kymmenen aikaan" oltiinkin perillä Manchesterissa kymmentä vailla yksi. Kotona nukkumassa olin kahden maissa. Ja olin herännyt viideltä. Ainiin, maksoin tästä ilosta 37 puntaa! Seuraavana aamuna olisi ollut koulua mutta ajattelin että nukun mieluummin kunnolla, koska....

Maanantaina kello 12.35 hyppäsin Lontooseen vievään junaan tavatakseni siellä rakkaanViljamin, joka matkusti tänne kahdeksi viikoksi (terkut vaan Skotlantiin!) tapaamaan minua ja paria kaveriaan. Oli maailman parasta nähdä tuo tuttu naama juna-asemalla, hymyilin kuin heikkopäinen monta tuntia sen jälkeenkin (edes Denmark Street ja lukuisat kitaraliikkeet eivät vielä tuossa vaiheessa saaneet hymyäni hyytymään). Kirjoitan Lontoosta mieluummin erikseen tarkemmin ettei tule ihan kilometripostausta, mutta mukavaa oli nuo 2,5 päivää siellä, vaikka metrossa istuminen pelottikin.

Piccadilly Circus oli kieltämättä ihan hieno pimeällä!

Keskiviikkoiltana myöhään tultiin Manchesteriin ja torstaiaamuna oli sitten taas molemmilla lähtö edessä. Viljami lähti vähän ennen kymmentä junalla Glasgow'hon ja Paisleyyn tapaamaan kavereitaan, ja mä lähdin 10.39 junalla Edalen kylään Peak Districtille.
Meidän Peak District-retken tarkoitus oli patikoida. Ja se me kyllä tehtiin. Oltiin otettu Castletonin kylästä hostelli yöksi, ja tarkoitus oli kävellä Edale-Castleton torstaina ja toiseen suuntaan perjantaina. Lähdettiin siis patikoimaan sellaisen huipun yli, tai ei nyt suoraan yli vaan sen siihen laelle ja siinä mentiin sitten ensin Mam Tor -huipulle toisessa päässä, ja sitten sinne toiseen päähän ja lopulta alas Castletonin kylään. Käytiin todella söpössä kahvilassa syömässä todella hyvät leivät ja jatkettiin vielä kävelyä. Käytiin vilkaisemassa miltä näytti Peak Cave, joka on vissiin aika iso luola, ja sitten jatkettiin vielä vähän matkaa kukkuloille. Kukkuloiden välissä näytti kulkevan pieni sola johon halusin väkisin päästä kävelemään, ja lähdettiin etsimään mistä sinne pääsee. Oli yllättävän pitkä matka sitten kuitenkin se, ja vähän jo pelotti että ehtiikö tulla pimeä. Ei ehtinyt ja se sola oli IHANA. Oikeasti. Sieltä näki Peverilin linnan rauniot, on siis joku keskiaikainen linna ollut, ja se oli jotenkin todella upea kokemus. Valuttiin hostellille, ja käytiin ajoissa nukkumaan kun oltiin kävelty joku yli 20 kilometriä siellä kaikenmaailman kukkuloilla hirveissä korkeuseroissa. Eilen aamulla nakattiin aamupalat naamaan ja lähdettiin talsimaan uudestaan. Jalat painoi joku neljäsataakiloa (ainakin siltä tuntui), mutta piti päästä Edaleen. Kierrettiin tänään sitten eri kautta kuin eilen, ja tarkoituksena oli alun perin käydä toisella, vielä korkeammalla huipulla, mutta jätettiin se sitten sumun takia väliin. Meillä ei ollut (kunnon) karttaa, niin ajateltiin että ehkä parempi jättää väliin kuin lähteä sumussa sompailemaan ja tippumaan jyrkänteiltä. Edalessa käveltiin vielä joku kolmisen mailia Pennine -vaelluspolkua ennen kuin hypättiin junaan ja tultiin kotiin. Noita maisemia, ja tunnelmia tuolla kansallispuistossa ei oikein voi kuvailla sanoilla, eikä kyllä edes kuvilla. Mam Torin huipulla tuuli todella lujaa ja se oli todella siistiä. Siisti ei riitä todellakaan kuvaamaan sitä mutta en just keksi muutakaan. Lisäksi on edelleen jotenkin todella idyllistä kävellä siellä lampaiden, lehmien ja hevosten laidunmaiden keskellä käytännössä täydessä luonnonrauhassa. Ei sitä jotenkin voi käsittää miten upeeta se on. Ja että sellainen rauha löytyy alle tunnin junamatkan päästä!

Peak Districtin vaellusmaisemia

Paras leipä ikinä !! <3

Takki on tällä hetkellä aika tyhjä, mutta muutaman hauskan huomion haluan vielä kertoa.
-Lontoossa ihmiset on todella töykeitä verrattuna muuhun Englantiin! Sieltä ei myöskään lopu ihmiset ihan heti.
-Castletonin kyläkaupassa ei ollut yhtään kalliimpaa kuin isoissa kaupoissa täällä Manchesterissa. Kuvitelkaapa paljon saisitte maksaa limsatölkistä kyläkaupassa Suomessa? Joku 2,5 euroa, siis tölkistä. Castletonissa maksoin siitä 39penceä.

Ja hei, puolivälissä mennään suunnilleen! (muistin muuten tässä vaiheessa että käytiinhän me Chesterissäkin kaksi viikkoa sitten, voisin kirjoitella siitä lyhyesti jonkun muun jutun yhteyteen.) Nyt kouluhommien pariin, palataan aiheeseen!